Aikido

Liity porukkaan

Etusivu / Aikido / Liity porukkaan / Juniorit / Aikido vaikutus kehitykseen

Tietoa aikidoharrastuksen vaikutuksista varhaisnuoren kehitykselle

Tämä artikkeli perustuu Meido-Kan ry:n nuorten aikidoharrastajien haastatteluihin ja tutkittuun tietoon motorisesta ja psyykkisestä kehityksestä lapsuudessa ja nuoruudessa. Juniorivaiheen jälkeen saumaton siirtyminen aikuisten ryhmiin on mahdollista ja monet junnut harjoittelevat jonkun aikaa molemmissa ryhmissä.

Liikunnan ilo, liikunta elämäntapana

Monelle junnulle on tärkeää, ettei aikidossa ole kilpailua. Vyökoejärjestelmä (valkoinen vyö ja eriväriset natsat sekä aikuisilla ruskea ja musta vyö) tarjoaa selkeän etenemisasteikon, joka motivoi kohtaamaan sopivia haasteita. Junnuryhmän teemana on Hauskaa, Hikistä ja Haastavaa.

Tunnin harjoitusten aikana käydään läpi perusliikkumista, kaikki suuret lihasryhmät ja koordinaatiota. Tärkeimmät tavoitteet nuoren aikidoharrastuksessa ovat oppia kaatumaan ja väistämään sujuvasti sekä turvallisesti.

Treeneissä voi käydä joustavasti, varsinaisia junioritreenejä on viikossa kaksi ja aikuisiin siirtyessä on mahdollista harjoitella joka päivä, myös viikonloppuisin. Halutessaan saa aikidosta hyvinkin vaativan ja motorisia taitoja kehittävän harrastuksen.

Budon etiketti

Keskittyminen, energian purkaminen ja rauhoittuminen rytmittävät niin lasten, nuorten kuin aikuistenkin aikidon harjoituksia. Harjoituksissa on selvät käyttäytymissäännöt ja toisen kunnioittaminen koetaan hyvin tärkeäksi. Kaikki harjoittelevat yhdessä, erilaiset lapset, tytöt ja pojat, myöhemmin kaikenikäiset.

Edullinen harrastus

Meido-Kanin jäsenmaksu on aikidossa 340 euroa vuodessa. Harjoitusasu maksaa muutaman kympin. Tällä hinnalla saa osallisuuden inspiroivaan toimintaan motivoivassa ryhmässä ja korkeatasoista ohjausta. Meido-Kanin junioraikido on saanut Nuoren Suomen laatusinetin ensimmäisten Suomen aikidoseurojen joukossa.

Nuorten harrastajien kommentteja

  • Täällä oppii hienoja tekniikoita, asetekniikoitakin (esim. puumiekka) ja heittoja.
  • Meillä on kiva porukka! Erilaiset vetäjät tuovat erilaisia näkökulmia.
  • Oppii koordinaatiota ja ukemeja (ukemi on kaatumista hallitusti ja pyöreästi), venyttelemään ja hallitsemaan liikkeitä.
  • Tämä on hyvä harrastus myös toisen lajin oheen. Erilaisten kavereiden kanssa oppii erilaisia asioita, muutakin kuin pelkkää fyysistä touhua. On kiva siirtyä aikuisten ryhmään – mutta on se kyllä haastavaakin!

Lapsen ja nuoren motoriseen kehitykseen liittyvää tietoa

Kehon eri puolien yhteistyö kehittyy aikidossa

  • Karkeamotoriset toiminnot (koko kehon liikkeet) kehittävät hienomotorisia taitoja (esim. silmä-käsi-koordinaatio)
  • Kehon keskilinjan ylittävät liikkeet ovat tutkitusti oleellisia sujuvien motoristen taitojen kehittymiselle ja niitä tulee harjoituksissa vastaan kaiken aikaan.
  • Kaikki tekniikat tehdään kehon molemmilla puolilla. Tämä takaa kehon tasapainoisen rasittamisen fyysisesti ja edistää ergonomista toimintaa.

Kehonhahmotus

  • Aikidossa tarvittavat liikkeet perustuvat keskivartalon käytölle ja painon siirroille joten ne edistävät tasapainoisen kehonkuvan muodostumista
  • Aikidon tekniikat ovat erilaisia kuin tavallinen liikkuminen ja edistävät kehonhahmotusta, joka taas edistää esim. suuntien hahmottamista ja koordinaatio kehittyy. Tässäkin koko kehon taidot ovat edellytyksenä hienomotorisille taidoille.

Keskittyminen

  • Aikidoharjoituksissa on selkeä struktuuri, ne ovat hyvin jäsentyneitä ja niissä näytetään fyysinen malli sekä edistetään keskittymistä yhteiseen aiheeseen.
  • Fyysinen toiminta purkaa jännityksiä, jolloin oppiminen on helpompaa.
  • Monella lapsella erityisesti keskittymiskyky on parantunut motivoivan aikidoharrastuksen myötä.

Kognitiiviset taidot

  • Liikuntaharrastuksen on tutkimuksissa todettu kehittävän (edellä mainittujen asioiden kautta) myös kognitiivisia taitoja. Näitä ovat koulussa tarvittavat perustaidot kuten tiedon vastaanottaminen, prosessointi ja oman osaamisen muille osoittaminen. Tähän pohjautuu kouluaineiden oppiminen.
  • Aikido edistää akateemisia taitoja (kouluosaamista) erityisen hyvin koska siinä yhdistyvät keskittyminen ja liikunta. Parasta ja helpointa oppiminen on positiivisessa ilmapiirissä.

Materiaalin koonnut Terhi Kallonen, aikido 6. dan, toimintaterapeutti (työskentelee lasten ja nuorten kanssa) 31.7.2014