Judo
Menestystä Meido-Kanilaisille maailmalta
Menestystä Meido-Kanilaisille maailmalta
Meido-Kanilaisia oli taas maailmalla matsaamassa. Viisi ottelijaa osallistui U18 Eurooppa Cupiin Latviassa ja kaksi aikuisten ottelijaa kilpaili Meksikossa.
Latvian U18 Eurooppa Cup
Latviassa kisaamassa olivat Samir Balayev, Jonathan Tönisson, Valtteri Kokkonen, Urho Kyllönen sekä Sofia Pekki.
Kovatasoisessa kisassa ottelijamme joutuivat keräilyihin – eivät sentään kamojensa, vaan pääsystä pronssiotteluun.
Jonathan Tönissonin ottelut (-73 kg)
Jonathan sai vastaansa Latvian Homkan. Hänelle kertyi kaksi shidoa ja Homka heitti waza-arin, joka muutettiin ipponiksi. Homka voitti lopulta koko sarjan, joten Jonathan pääsi keräilyihin. Ensimmäinen ottelu meni ohi kumartamalla, kun britti oli saanut hansokumaken edellisessä matsissaan.
Seuraavaksi vastaan tuli Charenka Liettuasta. Jonathanin de-ashi-barai toi yukon jatkoajalla ja tie vei seuraavaan keräilyyn Hollannin Staringia vastaan. Tässä Jonathanille tuli kaksi shidoa ja Staring teki sodella yukon sekä täydensi vielä waza-arilla.
Samir Balayevin ottelut
Samir otti ensin 10–0-voiton Latvian Beloglazevista tsuri-goshilla. Toisessa ottelussa tuli tiukempi vääntö Puolan Wilkoszia vastaan. Matsi eteni golden scoreen, jossa Samir nappasi yukon voiton. Kolmannessa ottelussa Liettuan Grigorjev sai Samirin suoraan sidontaan epäonnistuneen yrityksen jälkeen. Koska liettualainen ei voittanut poolia, Samir ei päässyt keräilyihin.
Valtteri Kokkonen ja Urho Kyllönen
Valtteri koki ainoassa ottelussaan tappion Ruotsin Österbergille jatkoajalla yukon marginaalilla.
Urholla oli sama kohtalo: tappio Israelin Grossille 10–0.
Sofian menestys uudessa painoluokassa
Kilpailu sai kruununsa, kun Sofia Pekki otteli uudessa painoluokassaan (-63 kg). Fiksu siirto nuorelta ottelijalta!
Ensimmäisessä matsissa Puolan Pakula koki Sofian ne-wazan. Ensin sidonta toi waza-arin, ja toisella yrittämällä kuristus päätti ottelun 10–0.
Toisessa ottelussa tuli vastaan ykkössijoitettu Tanskan Komodowski, joka teki vastaliikkeellä waza-arin. Sofia jatkoi keräilyihin.
Keräilyissä vastaan tuli Puolan Dziadko. Tiukka vääntö jatkoajalla päättyi Sofian hyväksi sidonnalla ja yukolla. Pronssimatsipaikasta taisteltiin Liettuan Andriulionytea vastaan. Sofia teki yukon ja waza-arin ja lopetti juji-gatamella. Itse pronssiottelu Liettuan Ragausgaitea vastaan oli myös kovaa vääntöä. Yukon arvoinen suoritus riitti, ja Sofia toi Suomen joukkueelle ainoan mitalin – upea pronssi!
Meksikon Grand Prix
Faye Njie (-73 kg)
Aikuisten matsit jatkuivat Perun jälkeen Meksikon Grand Prix -turnauksessa. Tämäkin kisa oli kovatasoinen.
Faye Njie (-73 kg) otti ensimmäisessä ottelussaan voiton Meksikon Araujosta jatkoajalla. Fayella oli rasitteena 2 varoitusta varsinaiselta otteluajalta. Jatkoajalla Faye sai sidonnan ja yuko tauluun ja voitto kotiin.
Toisessa ottelussa vastaan tuli Kanadan Lemre, joka sai seoi-nagella ensin yukon ja lopulta pitävän sidonnan. Lemre pääsi itse keräilyn kautta pronssimatsiin ja oli lopulta viides. Fayen matsit jäivät nyt kahteen matsiin. On huomioitava, että Fayella oli ollut tänä vuonna vain 2 kisaa ennen tätä turnausta.
Martti Puumalaisen upea pronssi
Martti Puumalainen matkasi Suomen joukkueen kanssa Perusta Meksikon kisaan, ja ennen Marden matsipäiviä suomalaiset ottivat jo mitaleja – Luukas Saha ja Eetu Ihanamäki nappasivat hopeamitalit ja loivat varmasti joukkueeseen uskoa. Onnittelut molemmille.
Ennen kuin matseista lisää, niin voin vaikka vannoa, että Marden onnennumero ei ole ainakaan viisi, sillä se on ollut turhan usein sijoitus näissä kinkereissä.
Arvonnat toivat kaavioihin Mardelle ensimmäiseen matsiin Meksikon kaverin. Tämä ei kuitenkaan ollut käynyt edes puntarissa. Liekö mennyt vatsa sekaisin chili con carnesta tai siitä kun näki arvonnan tulokset? Vitsi, vitsi. Marde siis kumarsi ensimmäisen kierroksen.
Toisella kierroksella tuli vastaan tuttu Slovenian Drakic. Marde otteli huolella ja otti ensin waza-arin hidari seoi-nagella ja päätti matsin lopulta ipponin arvoisella sodella.
Semifinaalissa vastaan tuli Tsekin Krpalek, joka ei varmasti esittelyjä kaipaa. Ottelu oli puolin ja toisin enemmän otteiden kanssa veivaamista ja kuten Marde Meksikosta käsin raportoi: “Matsi meni turhan staattiseksi.” Tuomari jakeli shidoja ja Mardelle niitä kertyi 2. “Käsipaini” jatkui ja lopulta tuomari antoi molemmille shidot, eli Tsekille yksi tauluun ja Mardelle se ratkaiseva kolmas. Krpalek finaaliin ja Marde pronssimatsiin.
Pronssimatsissa vastassa oli Ranskan Diaby. Ranskalainen ei ole ihan pienimmästä päästä, joten myös tässä lause “liike on lääke” päti. Marde sai pari hyvää yritystä tehtyä ja Diaby ei saanut muuta kuin shidon. Marde teki hyvän yrityksen ja tilanne jatkui mattoon. Siellä Marde käänsi Diabyn selälleen ja pisti kaverin hellään sidontaan. Ippon – sore made – ja se kauan kaivattu pronssi oli tosiasia. Kaino hymykin tuli Marden kasvoille loppukumarruksessa.
Mahtava suoritus Mardelta ja koko joukkueelta. Marde kertoi vielä matsien jälkeen, että tämä antoi hyvää buustia jäljellä oleviin kisoihin ja tavoitella sitä kultamitalia tosissaan.
Onnittelut Meido-Kanin puolesta kaikille kisaajille ja Suomen judomaajoukkueelle.
Esa Korkia-aho



