Judo

SM-kisat: Petsku teki sen vihdoin, joukkue teki sen taas

Etusivu / Judo / Uutiset / SM-kisat: Petsku teki sen vihdoin, joukkue teki sen taas

SM-kisat: Petsku teki sen vihdoin, joukkue teki sen taas.

 

Aikuisten SM-kisat oli siirretty poikkeuksellisesti syksyyn. Nummelan judo järjesti jälleen rutiinilla hyvät ja toimivat kisat.

Osallistujien määrä jäi kyllä alhaiseksi, mutta joissakin sarjoissa laatu korvasi sitten määrän. Myös meiltä jäi ottelijoita viime metreillä pois terveys tilanteiden takia.

Mitaleista piti kuitenkin taistella varsinkin tietyissä sarjoissa tosissaan.

Petteri “Petsku” Sulander nappasi vihdoin sen ensimmäisen miesten Suomen mestaruuden. Nuorissa niitä on ja myös muita mitaleja on kassikaupalla, mutta tämä puuttui Sulanderien perheestä, sillä Petterin isälläkin Pertti Sulanderilla on useita SM-mitaleja vaan ei kultaista. Nyt sekin taika murtui. 

Petskun arpa ei etukäteen näyttänyt ainakaan helpolta. Samassa -100 kg poolissa oli Laamasta, Nuortevaa ja Mikkelin lupaava Redsven. 

Ensin vastaan tuli juuri Redsven. Ottelu oli Petskun hallintaa ja upea Ko-uchi-gari päätti ottelun ipponiin.  Toiseen otteluun tuli vastaan vanha tuttu eli Lalli Nuorteva. Alkuun säikäytti kun Lalli löi niska kahvan sen verran voimalla Petskun niskaan, että Petsku katseli vähän aikaa tähtiä, mutta pystyi jatkamaan. Petskun hyvä treenaaminen kesän ja syksyn aikana alkoi näkymään ottelun edetessä ja Nuorteva hyytyi pikkuhiljaa. Jatkoajalle mentiin ja Nuortevalla 2 shidoa taulussa. Oli enää ajan kysymys koska kolmas shido tulisi. Petsku lisäsi kierroksia ja lopulta Lallin oli vain todettava, että Petskun kondis oli tänään kovempi. Kolmannessa matsissa tuli ehkä ennakkoon sarjan suurin ennakkosuosikki eli Aatu Laamanen. Petsku jäi heittotilanteen jälkeen suoraan sidontaan, eikä tuhlannut turhaan energioita pois pääsemiseksi, sillä jatkopaikka oli varma ja semariin piti säästää paukkuja. Semifinaalissa vastaan tuli Kuopion Korhonen. Petsku heitti hänet hienolla Tomoe-nagella, ettei varmaan tarvitse näyttää sitä enää toisen danin kokeessa.

Finaaliin selvitti tiensä myös Aatu Laamanen ja näin ukot ottivat uusintamatsin. Tarkkaa matsaamista molemmilta kunnes Petskun tavaramerkki eli pyyhkäisyt toimi jälleen ja waza-arin voitto ja se ENSIMMÄINEN aikuisten Suomen Mestaruus oli Petskun. Mahtavaa.

Alle -81 kg oli myös hyvätasoinen. Aku Laakkonen selvitti tiensä odotetusti finaaliin ja ippon voitoin, vaikka saikin tehdä töitä poolissa Henri Määtän kanssa eikä Hakkarainenkaan myynyt nahkaansa halvalla. Semifinaalissa kone oli jo hyvin käynnissä ja Luoma sai tuta Akun taidot. Loppuottelupari oli odotettu eli Aku vs Mäkinen. Voitot ovat olleet monesti Akulle, mutta joka kerta on uusi matsi. Tarkkaa ottelemista molemmilta. Akulle tuli jo 2 varoitusta Oskarin yhtä vastaan. Toinen varoitus oli mielestäni kyseenalainen, kun Mäkinen selvästi työnsi Akun ulos, mutta Akulle varoitus ulos astumisesta. Tähän matsi ei kuitenkaan ratkennut, mutta toki muuttaa matsin luonnetta. Jatkoajalle mentiin ja Akun yrityksestä Mäkinen pääsi passaamaan vastaliikkeen ja waza-ari Oskarille ja Akulle nyt SM-hopeaa. Samassa sarjassa Mikko Lindroos lähti huvikseen kokeilemaan SM-kisoihin ja hyvin otteli, vaikka ei nyt voittoja tullutkaan. Matsi rutiinia vaan lisää niin hyvä tulee.

Alle -73 kg saimme värisuoran täyteen, kun Khirchla Khirchilashvili otti pronssia aikuisissa. Viikkoa aiemmin hän voitti nuorten Suomen mestaruuden. Kova sarja oli tämäkin. Khirchla otti tarvittavat voitot poolissa ja ainoa tappio tuli Kajaanin Korhoselle vasta jatkoajan jälkeen. Semifinaalissa Khirchla piinasi vielä tulevaa mestaria eli Valtteri Olinia, joka kuitenkin kaivoi tarvittavan waza-arin ja eteni finaaliin ja Khirchlalle ansaittu pronssi.

Joel “Jolle” Ylitalo palasi tauon jälkeen taas treenaamaan ja päätti lähteä myös kisoihin. Alle -66 kg pooli oli tiukka ja Jolle kaivoi kuitenkin otteluvoiton Vauhkosesta, mutta 1 voitto ei riittänyt jatkoon poolista. Silti hatun nosto Jollelle, että lähti mukaan. Kevääseen mennessä on varmasti jo treenejä sen verran takana, että tulosta tulee taas entiseen tapaan.

Martti “Marde” Puumalainen oli ilmoittautunut myös mukaan, mutta lievä rannevamma treeneissä aiheutti sen, ettei kannattanut lähteä riskeeraamaan kättä, koska tällä viikolla suunta Pariisin kisoihin. Marde oli kyllä se ylimääräinen voimavara muille seura kavereillensa maton laidalla, josta kannusti rajusti ja antoi ohjeita. Kiitos siitä Mardelle.

Sunnuntaina otettiin joukkuekisa ja nyt uudella systeemillä eli mixed team sabluunalla. 6 ottelijaa, josta puolet naisia ja puolet miehiä. Meillä on kahdelta viime vuodelta miesten mestaruudet ja nyt tuli vähän haastetta joukkueen kasaamiseksi.

Yksi nainen tarvittaisiin lainaan ja kaksi muuta kandidaattia piti houkutella omasta seurasta. Se olikin lopulta helppoa, kun Kirkkonummen Alexandra Barton antoi heti myöntävän vastauksen. Sitten viestiä meidän Jenna Kuosmaselle ja Saara Neuvoselle. Molemmat olivat valmiina siltä seisomalta. Loistavaa joukkue oli kasassa. Saaralle piti vaan mainita, että ai niin sä otat raskaassa sarjassa, mutta hyvin se menee. Miesten puolella vielä pikku säätöä, kun Marde oli poissa niin Petsku hoitaisi sitten kaikki raskaan matsit ja Aku ottaa -90 kg ja Khirchla oman sarjansa -73 kg.

Joukkueita oli lopulta vain kolme eli me, Tampere ja Turku. Tampere oli selvästi panostanut siihen, että ensimmäinen mixed team mestaruus matkaisi Tampereelle.

Otteluissa riitti tunnelmaa, kuten aina. Alkuun vastaan tuli Turun judoseura. Ottelu oli tiukka. Petsku aloitti ja hänellä oli jo alaselkä ennakkoon jumissa lauantaista, mutta periksi ei anneta. Hieman yllättävä tappio Salmelaa vastaan ja Turku johti 1-0. Meidän 15-vuotias Jenna antoi todella kovan vastuksen jo kokeneelle Sandellille, joka sai vaivoin waza-arin Jennasta ja tilanne 2-0. Seuraavaksi meidän kolmikko Khirchla, Aku ja Alexandra niputtivat noin kolmessa minuutissa omat vastustajansa ja tilanne 2-3.Viimeisessä matsissa Saara joutui taipumaan ja tilanne 3-3, mutta meillä kaikki ippon voittoja ja voitto Meido-Kanille.

Toisessa ottelussa saimme vastaan Tampereen judoseuran ja tässä ratkaistaisiin todennäköisesti mestaruus.

Petsku nilkutti jo aika rampana Laamasta vastaan ja ei kyllä pystynyt enää haastamaan saati tekemään mitään ja voitto Aatulle varoituksin. Jenna tsemppasi naisten Suomen mestaria Kujansuuta vastaan, joka oli vielä tällä kertaa parempi. 2-0 Tampereelle. Khirchla hoiti taas omansa alle minuutissa ja Alexandra kumarsi voiton. Aku sai vastaansa Tampereen laina miehen Jaakko Allin.  Ottelussa ei suorituksia nähty ja Jaakkokin joutui pidempänä puristamaan vaan Akua kasaan ja näin Akulle varoitustili täyteen. Kovaa vääntöä puolin ja toisin. Tampere johti ennen vikaa matsia 3-2. Meidän päivän yksi sankari oli syntynyt, kun Saara Neuvonen -63 kg otteli +70 kg sarjassa Tampereen naista vastaan. Koko ja paino ero oli huomattava. Ohjeet Saaralle annettiin jo matkalla. Älä anna niska otetta, liiku, ota hihansuut haltuun ja sitten jos työntää niin nopeasti alle. Saara teki kuten oli neuvottu ja otti ensin waza-arin vasta liikkeestä ja lopulta ipponin seoi-nagella. Loistavaa venymistä. 3-3 ja vielä suorituspisteetkin olivat tasan. Arvottiin siis uusintaottelu ja se oli -73 kg. Khirchla uudestaan kehiin. Bang ja ippon voitto ja mestaruus oli taas meidän. Upeeta mahtavaa. Päävalmentaja Rok Draksic seurasi silmä tarkkana kisoja molempina päivinä ja tuli onnittelemaan ja kehui meidän tyttöjä kovasti. Kundithan hän jo tuntee entuudestaan. 

Omasta puolestani Kiitos koko jengille ja onnittelut kaikille.

Esa Korkia-aho