Judo

HJC:n vahva paluu koronan jälkeen ja maailmanmestarin opeissa.

Etusivu / Judo / Uutiset / HJC:n vahva paluu koronan jälkeen ja maailmanmestarin opeissa.

Helsinki judo camp järjestettiin jälleen onnistuneesti koronan aiheuttamien rajoitusten jälkeen. Leiri pidettiin perinteiseen tapaan elokuun alussa ennen koulujen alkua, joka oli nyt 4.-7.8. Meido-Kanin toiminnanjohtaja Arttu Laitinen loisti tyytyväisyyttään leirin jälkeen. “Hyvä startti koronan jälkeen. Olemme tyytyväisiä määrään, mutta ennen kaikkea laatuun vetäjiä myöten”
Leirillä kävi yhteensä 170 henkilöä. Aikuisten treeneissä kävi 80-120 judokaa / harjoitus ja junnuissa 15-25 judokaa / harjoitus. Ahtautta ei HJC leireillä ole, kun tatamia on se 1000 neliötä käytössä. Kiitokset tässä kohtaa tatamien lainasta Orimattilan judoseuralle ja Etelä-Suomen alueelle.

HJC on aina pyrkinyt saamaan paikalle huippu vetäjän ja niin tapahtui nytkin, kun paikalle lennätettiin Etelä-Korean An Chang-Rim. Herra saapui Helsinkiin viehättävän vaimonsa kera ja vaimo tulkkasi sujuvalla englannilla aina tarvittaessa. An on maailmanmestari vuodelta 2018 ja Tokion Olympialaisten mitalisti. Kilpailu-uransa hän lopetti vasta vuosi sitten, joten ajantasaista tietoa maailman huipulta oli tarjolla.

Open Forumissa Changrim Anin vaimo Grace Ko ja haastattelemassa Meido-Kanin puheenjohtaja Saku Tanayama

 

Perinteisesti järjestettiin myös open forum, jossa mestarilta sai kysellä judosta tai sen ulkopuolelta kysymyksiä ja niitä riitti ihan mukavasti. An paljastui erittäin sympaattiseksi ja huumorintajuiseksi kaveriksi ja paikalla olijat saivat hymyn huulille useampaan otteeseen. Hän kertoi keskittyneensä uransa aikana vain judoon. Millekään muulle ei ollut aikaa, ei edes vanhemmille tai sitten opiskeluun. Oppitunneilla hän kuulemma lepäsi. (Tätä ei kuitenkaan suositella nuorille judokan aluille). Päätös lopettamisesta tuli myös samoista syistä eli nyt hän haluaa antaa aikaa muillekin asioille. Viehättävällä vaimollakin saattaa olla osuutta asiaan? An kertoi tykkäävänsä meksikolaisesta ruoasta, mutta myös suomalainen lohikeitto oli maistunut. Miehessä täytyy olla jotain suomalaisia geenejä, koska kertoi rakastavansa kahvin juomista. Meido-Kan antoikin hänelle lahjaksi helsinkiläisen paahtimon kahvia sekä vaimon ihannoimat Muumi kahvimuki setin. Molemmat ihastuivat Helsinkiin. “Niin vähän ihmisiä ja niin paljon luontoa”. (Tämä olisi kaupungin päättäjien hyvä muistaa) An sanoi tulevansa Suomeen uudestaan koska tahansa jos pyydetään. An haluaisi jatkaa valmentajana ja mieluusti ulkomailla.
Leiriläisiltä tuli pelkästään positiivista palautetta mestarin opetuksista ja yleensäkin leirin tasosta. Samaa palautetta tuli niin junnuilta, kilpailijoilta kuin veteraaneilta. Lauantaina pidettiin myös pieni muistamis tilaisuus. AxFlow Oy on vuosia tukenut
judokoitamme sekä toimintaamme: Tästä hyvästä halusimme muistaa heitä pienellä lahjalla eli taululla, jossa koreili meidän urheilijoita ja raamit olivat luonnollisesti japanilaishenkiset. Upeat raamit teki entisen Meido-Kanilaisen Harri Virtasen Kultaus-ja kehysliike Virtanen. AxFlown taulun vastaanotti Sari van den Ende. Toivottavasti taulu löytää paikkansa AxFlown
toimistossa. Tällaisia yrityksiä tarvitaan ja vaikka monesti on sanottu niin sanotaan vielä kerran, että nöyrimmät kiitokset AxFlowlle. Teidän tuki on monesti näytellyt tärkeää osaa judokoidemme matkalla menestykseen.
Lauantaina seuramme sai uusia kunniajäseniä, kun jo aiemmin kunniajäseneksi nimetty Kyösti Korpiola sai “kerhoon” lisää kavereita. Uudet kunniajäsenet ovat: Pasi Lind, Peter Mickelsson, Juha “Flobe” Vainio, Heikki “Hessu” Lähteenkorva ja Jorma
Kivinen. Onnittelut näille puna valkoisen vyön haltijoille. Nämä 4 ensin mainittua herraa touhuavat edelleen myös matolla aktiivisesti.

Kiitos An Chang-Rim + vaimo, leiriläiset, vetäjät, AxFlow, tatamien lainaajat, Ruskeasuon halli sekä kaikki vapaaehtoiset, jotka teitte tämän jälleen kerran mahdolliseksi. Ensi vuonna tavataan taas eli laita kalenteriin jo valmiiksi elokuun ensimmäinen viikonloppu.

Saku Tanayaman ottamia leirikuvia löytyy tästä linkistä

Esa Korkia-aho