Judo

Todellinen naisvahvistus siirtyy Meido-Kanin värejä puolustamaan

Etusivu / Judo / Uutiset / Todellinen naisvahvistus siirtyy Meido-Kanin värejä puolustamaan

Todellinen naisvahvistus siirtyy Meido-Kanin värejä puolustamaan

Meido-Kan saa todellisen vahvistuksen naisten puolelle. Kirkkonummen judoseuraa aiemmin edustanut moninkertainen Suomenmestari Alexandra “Allu” Barton on päättänyt vaihtaa Meido-Kaniin. Alexandra siirtyy seuraamme omasta aloitteestaan, eikä asiaan liity sen suurempaa dramatiikkaa.

Hän kuuluu Top Team judokoihin ja on menestynyt myös kansainvälisillä tatameilla. Allu tavoittelee edelleen kovaa kansainvälistä menestystä. Uusi tuttavuus Allu ei meille ole, sillä hän on otellut jo Meido-kanin mixed team -joukkueessa 2021, kun voitimme mestaruuden ja olisi ollut tänäkin vuonna meidän jengissä, mutta flunssa otti yliotteen ja matsit jäi väliin. Todella hyvä ja hieno naisjudoka siis liittyy joukkoomme ja on varmasti esimerkillinen esikuva meidän nuoremmille tytöille ja miksei vanhemmillekin. Alexandra kertoi, että halusi Meido-Kaniin, koska se on toimiva seura joka suhteessa, se on menestyvä seura ja seuran yhteishenki on todella hyvä. Eipä tähän muuta voi sanoa kuin Tervetuloa seuraan Allu!!!!

Esa Korkia-aho

Kuvassa Mixed team mestarit 2021. Alexandra kuvassa vasemmalla