Judo
Meido-Kanin tytöille menestystä maailmalta! 🥇🥉
Meido-Kanin nuoria ottelijoita oli mukana Latvian Riikassa sekä Espanjassa.
Kadettien Eurooppa Cup Riikassa 🥋
Kadettien eli U18-ikäluokan Eurooppa Cup oteltiin Riiassa, ja ensimmäisenä kisapäivänä Meido-Kania edustivat Jonathan Tönisson (-66 kg) ja Samir Balayev (-60 kg). Jonathan sai vastaansa ensin Viron Kutsonin. Jonathan siirtyi waza-arin johtoon sumi-gaeshilla, mutta Kutson tasoitti puntit omalla seoi-nagellaan ja matsi eteni jatkoajalle. Jonathan nappasi toisen waza-arin ja jälleen sumi-gaeshilla, joten tuloksena oli 10–0 voitto ja eteneminen seuraavaan otteluun. Toiseen otteluun vastaan asteli Latvian Zukickis, jolle tuomittiin varoitus väärästä otteesta. Jonathan sai kuitenkin maistaa omaa lääkettään, kun Zukickis heitti hänet waza-arilla – tietysti sumi-gaeshilla. Latvialainen ei jättänyt tilannetta kesken vaan jatkoi suoraan sidontaan. Keräilyihin ei ollut asiaa, kun latvialainen ei voittanut poolia.
Samirin ensimmäinen vastustaja oli Puolan Swolikowicz. Molemmat saivat alkuun shidot otteiden välttelystä, mutta Samir siirtyi waza-arin johtoon seoi-nagella. Puolalainen sai toisen shidon passiivisuudesta, joten voiton avaimet näyttivät olevan käsissä. Samir heitti kaveria ko-uchi-garilla, ja mattotuomari tarjosi toista waza-aria. Pitkän videotarkastelun jälkeen tämä waza-ari kuitenkin poistettiin ja matsi jatkui. Samir lähti tekemään hieman heikosti seoi-nagea, jolloin puolalainen käytti tilaisuutensa ja paiskasi Samirin vastaheitolla ipponin arvoisesti mattoon, joten myös Samirin taival päättyi.
“Kotikatsomosta käsin voisin antaa pojille pienen neuvon: matsi ei ole ohi ennen kuin kongi kumahtaa. Johtoaseman pitäminen ei aina ole helppoa, mutta taktinen osaaminen karttuu, kun matseja kertyy lisää.”
Sofia Pekin mitalijuhla 🥉
Sofia Pekki (-57 kg) otteli seuraavana päivänä – ja hienosti ottelikin! Suomen joukkue saavutti kisoista yhden mitalin, jonka toi Meido-Kanin Sofia Pekki. Ensimmäinen vastustaja oli Slovakian Gonovska, jonka Sofia voitti tiukasti ipponilla. Seuraavassa matsissa kaatui rakkaan naapurimme Ruotsin Peterson kahdella waza-arilla. Poolin voitosta Sofia taisteli Liettuan Skeryteä vastaan, mutta kärsi tappion ja pääsi tavoittelemaan pronssia keräilyjen kautta. Ensimmäisessä keräilyssä Sofia siirtyi waza-arin johtoon Saksan Vateria vastaan ja kuittasi lopulta upealla ko-uchilla toisen waza-arin ja ipponin. Seuraavassa ottelussa panoksena oli pääsy pronssimatsiin, ja Sofia vei voiton Puolan Borczista ipponilla. Pronssimatsissa kohtasivat suomalaiset, ja Sofia oli Essi Lappeteläistä vahvempi, voittaen ipponilla ja varmistaen itselleen pronssimitalin Eurooppa Cupista. Isot onnittelut Sofialle!
Mixed Team -menestystä Espanjassa 🥇
Samaan aikaan etelämpänä aikuiset ottelivat viikkoa aiemmin Malagan Eurooppa Cupissa ja jatkoivat perinteisesti Malagan OTC-leirillä. Tällä reissulla oli mukana myös hieman ekstraohjelmaa, kun suomalaiset kutsuttiin leirin päätteeksi Rául Calvo Memorial Mixed Team -kilpailuun Cadiziin. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Suomen maajoukkue osallistui mixed team -joukkuekisaan. Joukkueessa oli mukana myös Meido-Kanin Louna-Lumia Seikkula, ja lopputulos oli upea: Suomi voitti koko joukkuekisan, kun finaalissa kaatui Espanjan judoliiton joukkue. Näin myös toinen meido-kanilainen sai mitalin kaulaansa, kun Louna sai kultaisen sellaisen. Onnittelut koko Suomen joukkueelle! 🥇
– Esa Korkia-aho
