Judo

Marde palasi kisatatameille Pariisin kisojen jälkeen

Etusivu / Judo / Uutiset / Marde palasi kisatatameille Pariisin kisojen jälkeen

Marde palasi kisatatameille Pariisin kisojen jälkeen

Meido-Kanin Martti “Marde” Puumalainen asteli jälleen kansainvälisille tatameille kisaamisen merkeissä. Edellinen kilpailu Mardella oli Pariisin olympialaiset, ja sen jälkeen aikaa on käytetty tiiviisti harjoitteluun.

Marde ja toinen Meido-Kanin judoka, Louna-Lumia Seikkula, ovat olleet leirillä Japanissa 🇯🇵. Leirin ohella Marde osallistui vuoden viimeiseen Grand Slam -kisaan Tokiossa. Kisaa voikin pitää osana harjoittelua, ja matseihin lähdettiin ilman suuria paineita – tavoitteena oli ennen kaikkea saada taas tuntumaa kilpailutilanteeseen.

Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui Fidžiä edustava Takayawa. Tämä matsi sujui suhteellisen helposti, ja Marde päätti sen komeasti heittämällä vastustajan sodella.

Poolin voitosta taistellessa vastaan tuli Japanin isäntäjoukkueen Nakamura. Ottelun alussa Marde astui ikään kuin japanilaiselle hedelmäosastolle – liukastui “banaaniin”, kun Nakamuran perus de-ashi-barai onnistui lähes täydellisesti. Mattotuomari ehti jo julistaa ipponin, mutta videotarkastelun jälkeen se muutettiin waza-ariksi ja ottelu jatkui. Jatkossa Marde ei enää uudelleen “miinaan” astunut. Molemmat saivat vielä yhden shidon, ja vaikka Marde haki paikkaa aktiivisesti, japanilainen sai lopulta vielä yhden shidon lisää. Loppukiri ei kuitenkaan riittänyt, ja aika loppui kellosta. Nakamura eteni semifinaaliin ja nappasi lopulta pronssia.

Jatkoaika keräilyissä ja positiivisia merkkejä 🥋

Keräilyissä Marde kohtasi Korean Songin. Ottelun alussa Marde teki seoi-nagen, mutta Song lensi otsa edellä tatamiin ja pompun kautta mahalleen – ilman pisteitä. Tämän jälkeen otteluun tuli pieni suvantovaihe, eikä Marde päässyt kunnolla yrityksiin. Tästä johtuen taululle kertyi kaksi shidoa.

Ottelu eteni jatkoajalle, jossa ensin korealainen sai varoituksen. Lopulta noin kahden minuutin jatkoajan jälkeen Song onnistui heittämään Marden sodella ja eteni pronssiotteluun sijoittuen viidenneksi.

Vaikka päivä alkoi 03.30 herätyksellä ja silmissä painoi väsymys, kokonaisuudessa näkyi paljon positiivista. Marde jaksoi painaa koko ottelut läpi, ja ajoittain tekeminen oli erittäin terävää. On myös huomioitava, että taustalla oli jo kaksi viikkoa leireilyä.

Hyvä pohja ensi vuoteen – ja kotiin jouluksi 🎄

Marde kirjoitti tuoreeltaan aamuyöstä omia tuntemuksiaan:
“Tästä se taas lähtee eli niin sanotusti takaisin hevosen selkään.”

Keväällä saadusta astmadiagnoosista hän kommentoi seuraavasti:
“Sen verran se on henkisesti vaikuttanut, että ei ole ollut ihan täysi luotto keuhkoihin.”

Tulosta Marde ei pitänyt toivottuna, mutta positiivista oli, että hän jaksoi painaa kaksi pitkää matsia täysillä. Tämä antoi taas luottoa omaan tekemiseen. Lopuksi hän lisäsi:
“Vaikka kuulostaa kliseeltä, niin tästä on hyvä jatkaa ja alkaa taas näkyä valoa tunnelin päässä.”

Painoa on myös hieman pudotettu, mikä näkyy positiivisesti monilla osa-alueilla. Kisakausi päättyi tällä kertaa seitsemänteen sijaan. Leireily jatkuu vielä viikon verran, minkä jälkeen suomalaiset palaavat kotiin viettämään joulua.

– Esa Korkia-aho

Martti "Marde" Puumalainen Tokio Grand Slam Judo 2024
Martti “Marde” Puumalainen Tokio Grand Slam 2024