Judo
Judon SM kisoista jälleen menestystä ja Jenna taisteli Romaniassa
Viikonloppu oli jälleen hektinen kisojen osalta. SM-mitalit ratkottiin yksilö kisoissa lauantaina ja
joukkuekisa sekä veteraanit sunnuntaina Lempäälän Ideaparkissa. Lisäksi Jenna Kuosmanen
otteli sunnuntaina Romanian kadettien EJU cupissa.
Aloitetaan Jennasta. Hän otteli -63 kg:ssa ja sai vastaansa ensin Serbian Mladenovicin. Ottelu
eteni tasaisesti ja Jenna sai waza-arin ottelun lopussa ja tilannetta tutkittiin videolta. Totuuden
nimissä tilanne oli kyllä erikoinen, miten molemmat tulivat siinä alas ja waza-ari poistettiin ihan
aiheellisesti. Ottelu eteni jatkoajalle ja siinä Jenna ei enää tarjonnut epäselvyyttä vaan otti ippon
voiton. Seuraavaksi vastaan asettui Kreikan ei Mama vaan Papagiannaki (vaikka äitienpäivä
olikin). Tämäkin meni jatkoajalle, josta Jennalle tappio 3 varoituksen takia. Kreikkalainen voitti
lopulta koko sarjan eli hyvää haastoa Jennalta. Jenna pääsi keräilyihin, sillä kadettien EJU
cupeissa on ns. pitkät keräilyt. Jennalle kuitenkin tappio Kroatian Slacekille, joka eteni
pronssimatsiin kuitenkin häviten sen. Hyvää kokemusta tuli lisää ja taas vaan näistä oppineena
parantamaan omi vahvuuksia kansainvälisiä vastustajia varten.
Aikuisten SM-kisat pidettiin aivan upeissa puitteissa. Tapahtumaan oli panostettu todella paljon.
En ole moisissa kinkereissä usein ollut. SM-kisat sai todella arvoisensa puitteet. Live stream
lähetykset tarjosivat kotikatsomoihin todella laadukasta lähetystä asiantuntevien
kommentaattorien toimesta, vaikka he katsoivatkin matseja snadisti Nääsville lasien kautta,
mutta se heille suotakoon. Niin ovat nämä kirjoituksetkin punamusta lasein kirjoitettu ja kyllä he
antoivat krediittiä kaikille keille se kuuluukin. Aivan hulppea tapahtumana. Tätä lisää jatkossa.
Meido-Kanilta ottelemaan lähti 4 mies ottelijaa alkuperäisen viiden sijaan, kun Hirchla onnistui
telomaan sormensa ennen kisoja.
Tulos oli kuitenkin 4 mitalia. 1 kulta ja kolme pronssia, mikä on hyvä. Tiedän kuitenkin, että
kaikki ottelijat lähtivät vain voitto mielessä ja aistin ehkä lievää pettymystä kundeissa, mutta
aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta.
Alle -81 kg:ssa meiltä oli kaksi edustajaa eli Eetu Heinonen ja Aku Laakkonen.
Alle 90 kg:ssa meiltä oli mukana Petteri Sulander ja +100 kg:ssa Martti Puumalainen.
Kasiykkösissä Aku ja Eetu olivat eri pooleissa (Sarjassa oli 10 osallistujaa) Eetu kaivoi työvoitot
Yliruusista ja Hakkaraisesta. Molemmissa matseissa Eetu otti waza-arit, lisäksi vastustajilla oli
kaksi varoitusta rasitteena eli selvää Eetun hallintaa. Näiden jälkeen Hämeenlinnan Koskinen
sai olla mannekiinina kisojen ehkä ilmavimman ja upeimman uchi-matan uhrina. Live
selostajatkaan eivät meinanneet pysyä nahoissaan “Vamos a la playa, mutsis on mun faija” tuli
selostajan suusta ensimmäisenä. No olihan se hieno. Viimeisessä ottelussa tuli sitten tappio
Mäkistä vastaan ja Eetu poolin kakkosena semifinaaliin toisen pooli ykköstä vastaan.
Aku toisessa poolissa aloitti vakuuttavasti. Ekassa matsissa vastaan tuli Pulkka ja Akuhan ei ole
mikään pulkannaru niin vahva lonkkaheitto puri jo 46 sekunnin kohdalla ja ippon. Seuraavaksi
Aku otti selvät ippon voitot niin Bäckmanista kuin Luomastakin. Poolin viimeiseen matsiin tuli
nuori lupaus Eetu Ihanamäki. Eetu antoi todella kovan vastuksen Akulle ja ottelu eteni
jatkoajalle ja molemmilla 2 varoitusta taulussa. Ottelu kesti melkein 8 minuuttia, kun Ihanamäki
pääsi yllättämään Akun ja voitti poolin. Semifinaalit olivat ehkä kisojen parasta antia ja jos vain
voisi niin kaikki neljä olisivat ansainneet finaalipaikan. Molemmat semarit venyivät kahden
täyden ottelun mittaisiksi ellei pidemmäksi. Eetut ratkoivat paremmuuttaan toisella matolla ja
Aku ja Oskari toisella. Valmentajana ei pysty jakautumaan kahtia vaikka kaksonen horoskoopilta
onkin. Apuja saatiin Eetulle Stefan Rönköltä. Allekirjoittanut istu Akun coach penkillä. Eetujen
välisessä matsissa edettiin pitkään ilman varoituksia eli molemmat painoivat täysillä. Lopulta
meidän Eetulle ropisi pari varoitusta. Ottelu oli kestänyt yli 9 minuuttia kun tapahtui. Meidän
Eetu teki uchi-mataa ja Ihanamäki samaan aikaan matalaa Kata-gurumaa /Kata-otoshia.
Tilannetta katseltiin sitten pitkään videolta ja Ihanamäelle annettiin siitä waza-ari. No oliko se
piste vai ei niin siitä voidaan keskustella hamaan tulevaisuuteen. Näin Ihanamäki finaaliin ja
Eetulle pronssia. Toisella matolla Aku ja Oskari vetivät myös pidemmän kaavan kautta. Tämäkin
koitos kesti yli 8 minuuttia. Aku sai ensimmäiset 2 shidoa ja Oskarin mattoon vedot toivat
puolestaan hänelle 2 shidoa. Jatkoajalla molemmat olivat kyllä aika puhki ja oli enää ajan
kysymys, että kohta on pakko nähdä joku ratkaisu. Kaverit ovat ottaneet useita matseja keskenään ja tuntevat toisensa kuin omat taskunsa. Ratkaisu nähtiin, kun molemmat lähtivät
tekemään yritystä ja Aku veti hieman ohi ja Oskari jatkoi ja näin Oskari finaaliin ja Akulle
pronssia. Ihanamäki vei lopulta koko potin ja aivan ansaitusti. Hän paransi tekemistään kuin
sika juoksuaan päivän aikana.
Petteri Sulander otti selvän voiton Nokian Pöltsamista poolin ekassa matsissa ja sitten tuli
tappio sarjan voittaneelle Kanevetsille ja ehkä hieman helpon näköisesti? No Petsku semareihin
ja vastaan tuli vanha tuttu Jaakko Alli. Ottelu eteni jatkoajallle ja Alli odotti Petskun pyyhkäisyä,
johon voisi tehdä vastaliikkeen. Näin kävikin kun Petskun tukijalka oli hieman huonossa
asennossa ja Alli pääsi rankaisemaan siihen ja eteni finaaliin, jonka hävisi nuoremmalle
seurakaverillensa eli Kanevetsille. Petskulle pronssia.
Raskaan sarjan kunkku oli Martti Puumalainen voittaen kaikki 4 matsiaan ipponilla. Matkalla
mestaruuteen kaatui Jussila, Hirvonen, Juntunen ja finaalissa Laamanen sai tuta Marden
sidonnan pitävyyden. Kisojen viimeinen matsi päätyi siis Meido-Kanin kultajuhlaan ja sen
kunniaksi Marde pisti pikku sambat yleisön iloksi.
Sunnuntaina ennen joukkuekisaa Antti Heinonen kävi nappaamassa veteraanien SM-kultaa!
Joukkuekisa muodostui todella hankalaksi meille. Ensin menetettiin -73 kg edustaja eli Hirchla
sormivamman takia. Kisa-aamuna tuli lisää jobinpostia, kun meille laina ottelijaksi lupautunut
Alexandra Barton ilmoitti, että hänelle oli noussut kuume yön aikana. Neljännen mestaruuden
peräkkäin oli nyt enemmän kuin haasteellista.
Joukkueemme ei ole koskaan antanut periksi, eikä antanut nytkään. Vajaalla tai ei niin
tapellaan. Joukkue koostui seuraavista sankareista. Pihla Salonen -57 kg (Porin lahja meille
lainaksi) -70 kg siis tyhjä, +70 kg Saara “Seurasydän” Neuvonen, -73 kg tyhjä, -90 kg Aku
Laakkonen ja Eetu Heinonen ja +90 kg Petteri Sulander ja Martti Puumalainen.
Ensin vastaan tuli Tampereen judo täydellä joukkueella. Tappio tuli 4-2 lukemin. Meidän
voitoista vastasi Pihla ja Marde. Annettiin tuleville mestareille tiukin vastus muuten.
Orimattilaa vastaan voitot menivät tasan 3-3 ja pisteetkin tasan, koska meidän luovutukset (2
matsia) merkitään 10-0 tappioiksi. Arvottiin uusintaottelu ja se osui Saaralle. Siitä tuli tappio ja
Saara sai osumaa päähän ja päätyi ensiapu telttaan huilimaan. Viimeinen matsi olisi voitettava
Jukaraa vastaan jos mielimme mitaleille. Tästä alkoi coachin ja muiden juoksentelu tuomari
pöydän ja teltan välillä. Joukkueessa on ilmoittautuessa oltava vähintään 4 ottelijaa, mutta miten
on kisojen käydessä? Sääntöjä tutkittiin ja osalle olisi sopinut että otetaan kolmella, mutta
vastustajille se ei käynyt. Löytyi säännöistäkin sitten kohta, että 4 ottelijaa tarvitaan. Ensiapu
teltalle mars ja kysymään mikä Saaran vointi on? EA henkilöt olivat sitä mieltä, että lepää nyt,
mutta Saara sanoi voin mä tulla. No veivattiin siinä sitten hetki ja sovittiin että Saara tulee
mukaan tekee huonon yrityksen ja jää alle ja taputtaa heti kun toinen tulee sidontaan tms. Näin
joukkue pääsi ottelemaan vielä kerran. Jukara teki kuitenkin niin, ettei laittanut ottelijoita -57 kg
eikä + 100 kg sarjoihin vaikka heillä oli molemmissa kaksi per sarja. Yrittivät näin, että
uusintaottelu tulisi ja arvontaan tulisi vain kaksi painoluokkaa -90 kg tai +70 kg. Tiesivät ettei
Saara pystyisi ottelemaan kunnolla. No arpa osui -90 kg ja Aku kävi linttaamassa sodella
vastustajansa toistamiseen tatamiin ja pronssi oli meidän. BTW vastustajan oli sääntöjen
mukaan laitettava ottelija sarjaan jos heillä sellainen on ja näinhän mekin teimme. Sääntöjen
mukaan olisimme voineet tehdä protestin siitä ja olisimme voittaneet 6-0, mutta näin se pronssi
maistui paremmalta. Kiitos koko jengille ja erityiskiitokset Pihlalle ja Saaralla on seurasydän
kultaa. Kavereita ei jätetä. Respect.
Esa Korkia-aho